Tervetuloa
Hautaustoimisto Sippukseen

Autamme perheitä sanomaan hyvästit parhaimmalla mahdollisella tavalla

Jokaiset hautajaiset ovat ainutlaatuisia

Hautajaisten suunnittelu voi olla haastavaa, etenkin surun aikana. Siksi hautaustoimistomme on tukemassa teitä koko prosessin ajan. Pyrimmekin täyttämään kaikki tarpeenne täydellisellä hautauspalvelullamme.

Haluatko suunnitella hautajaiset turvallisessa kotiympäristössä toimistomme sijaan? Tulemme mielellämme kotiisi, teemme kotikäyntejä ympäri Pohjanmaata.

Kukkia kaikkiin tilanteisiin

Kukkakaupassa on valmiita kukkakimppuja ja kasveja. Saatavilla lisäksi myös sisustusta, lahjatavaroita ja leluja. Valmistamme myös kukka-asetelmia tilauksesta eri tilaisuuksiin.

”Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja sosionomi ja olen työskennellyt vuosia psykiatriassa. Työssäni olen tavannut ihmisiä monissa eri elämänvaiheissa, myös kriiseissä ja suruissa. Pidän empaattisuutta ja inhimillisyyttä tärkeänä osana elämässä ja kanssakäymisessä, elämäntilanteesta riippumatta.”

Alexandra Sippus-Baliukoniene
Sippuksen hautaustoimiston omistaja